Avoimet työpaikat

Parhaiden ravintola-alan ammattilaisten työpaikka

Kokkeja Ivaloon talvikaudeksi 2018-2019 Aurora Village

Kokki Lappi ← Takaisin

Miljoonat tähdet tuikkivat yötaivaalla. Ei liikenteen melua. Ympärillä aito Lapin villi luonto ja taivaalla tanssivat revontulet. Puhtaat kalastusvedet aivan kävelymatkan päässä. Kuulostaako mahdottomalta? Ei enään sillä etsimme kahta kokkia Ivaloon Aurora Villageen.

60 paikkainen ravintola sijaitsee luonnon keskellä, mutta kuitenkin vain parin kilometrin päässä Ivalon palveluista. Alueella asiakkaat majoittuvat kodanomaisissa huoneissa, joista pääsevät lasiseinän läpi ihailemaan revontulten loistoa. Asiakaskunta on pääosin ulkomaalaisia turisteja.

Etsimme kahta kokkia talvisesonkiin. Työnkuvaan kuuluu monipuolinen ruoanvalmistus. Tehtävässä selviytyminen edellyttää kykyä mukautua erilaisiin tilanteisiin ja joustavuutta työvuorojen suhteen. Töitä saa kyllä tehdä riittävästi joten siitä ei tarvitse huolehtia.

Edellytämme hakijalta alan koulutusta. Asiakaspalveluhenkinen asenne ja englanninkielentaito ovat välttämättömät koska asiakkaat ovat ulkomaalaisia turisteja. Lisäksi osa henkilökunnasta on ulkomailta. Alalla olo vuosia ei tarvitse välttämättä olla kun on kova halu oppia ja toimia ravintola alalla. Keittiömestari opettaa ja ohjeistaa tehtävässä.

Tarjoamme hienon mahdollisuuden työskennellä kauniin luonnon äärellä ja valmistaa unohtumattomia elämyksiä ulkomaalaisille revontulimatkailijoille. Ja tietysti paikan mahtavassa Enjoyn tiimissä mukavien työkavereiden kanssa. Työt alkavat marraskuun lopulla ja kestävät vuoden 2019 huhtikuulle saakka. Palkkaus sopimuksen mukaan ja majoitus löytyy läheltä huokeaan hintaan.

Hae paikkaa!

Lapin paljastuksia, osa 2: Viisi syytä valita määränpääksi Lappi

Vaikka ravintola-alan sesonkityö tuntureissa on välillä hyvinkin hektistä, mutta kyllä vapaatakin tulee toisinaan. On sitten se sydäntä lähellä oleva asia laskettelu, kalastaminen tai vaikka vain luonnossa samoilu, löytyy Lapista oivat puitteet kaikelle tälle ja niin paljolle muulle. Ottakoon Lapin lumosta kaiken irti! Pinja Hakkarainen on tuntureiden ja festareiden sankaritar vuodesta 2017. Reippaana à la carte […]

Blogaus

Lapin paljastuksia, osa 1: Me ollaan duuniperhe

Tunturiin muuttaessa uuteen talvipaikkaan totuttelu voi viedä hieman aikaa, mutta aivan huomaamatta oletkin jo sopeutunut ilmastoon ja ympäröiviin maisemiin, sekä saanut uusia kavereita työtovereistasi. Viimeisistä on pakko kertoa erikseen. Lapissa jokaisella tunturilla on oma kupla kaiken tason enjoylaisista – me pyritään olemaan tiiviisti yhdessä työ- ja vapaapäivänä sekä luomaan ainutlaatuisia Lappi klaani -elämyksiä. Enjoyn tyypeille […]

Blogaus
Back to top