Avoimet työpaikat

Parhaiden ravintola-alan ammattilaisten työpaikka

Kokki Savonlinnaan, Ravintola Sarastro

Kokki ← Takaisin

Ravintola Sarastro sijaitsee Saimaan rannalla aivan Olavinlinnan kupeessa kauniilla puutaloalueella. Sarastron ruokalistalla on yhdistelty mielenkiintoisesti kotimaisia ja kansainvälisiä makuja. Ravintolan iso terassi palvelee asiakkaita tyylikkäästi ja lämmöllä.

Sarastrolla olisi kesällä kokille töitä. Paikka on tunnettu hyvästä ruuastaan ja siellä pääset tekemään laadukkaita annoksia sekä a la carten puolella että tilauksesta erilaisille ryhmille. 

Sinulla tulisi olla jonkin verran kokemusta ravintolakeittiössä toimimisesta. Varsinkin Oopperajuhlien aikaan asiakkaita tulvii ovista ja ikkunoista, joten taito toimia tehokkaasti kiireessä on eduksi. Lisäksi tarvitaan iloista mieltä ja reipasta asennetta. 

Työt alkaisivat toukouun aikana ja kestäisivät siitä noin elokuun loppuun. Tunteja olisi aikaisempien kesien perusteella tarjolla sen verran, että ei tarvitse miettiä muita hommia rinnalle. 

Lähde nauttimaan työskentelystä kauniissa ympäristössä ja loistavassa tiimissä, missä pääset tekemään ruokaa ihan alusta asti oikeista raaka-aineista.  

 

Hae paikkaa!

VMP yhdistää Enjoy- ja Staff Plus-brändit keväällä 2019

(In English below) VMP selkeyttää palveluvalikoimaansa yhdistämällä Horeca-alan rekrytoinnin ja henkilöstövuokrauksen asiantuntijayrityksensä Enjoyn ja Staff Plussan toiminnat yhdeksi Enjoy-brändiksi keväällä 2019. Muutoksen tuomat hyödyt alkavat näkymään toiminnassamme vaiheittain jo helmikuusta alkaen, kesään mennessä toimimme täydellä teholla koko palveluvalikoiman osalta. Asiakkaille ja työntekijöille muutos ei aiheuta toimenpiteitä, vaan samat tutut yhteyshenkilöt jatkavat helmikuussa hyviksi todettujen ja […]

Uutinen

Uuden ajan Marski rekrytoi

Helsingin parhaalle paikalle avataan alkukesästä 2019 Suomen ensimmäinen Signature-hotelli – Marski by Scandic. Uuden ajan Marski on syntynyt luovan, ennakkoluulottoman ja jatkuvasti uudistuvan Helsingin keskelle. Marski by Scandic on Suomen ensimmäinen Signature-hotelli, mutta ennen kaikkea Marski on inspiroiva areena, jossa luovan ja innovatiivisen Suomen rakentajat, elämyksiä rakastavat vieraamme sekä täydellä sydämellä palveleva henkilökuntamme kohtaavat. Tätä […]

Uutinen
Back to top